DLT:n osien tekeminen on pitkä prosessi. Pitempi, kuin ehkä osien julkaisutahdista voisi päätellä. Parhaimpina (tai pahimpina, riippuu, keneltä kysytään!) kausina DLT on jatkuvasti mielessäni kehitellessäni uusia juonikuvioita ja visioidessani tulevaa.
Koska en halua spoilata tulevaa liikaa, en ottanut kuvia tulevien osien tekemisestä. Osa on tekstipainotteinen, kuten etukäteen varoitin.
And heeeere we gooooo!
Kuten sanoin, parhaimpina kausina DLT on mielessäni koko ajan. Suunnittelen juonta koulussa, kotimatkalla, ruokakaupassa, ruokaa laittaessani, ennen nukkumaanmenoa. Pyörittelen eri mahdollisuuksia, keskustelen niistä uskollisen sisäpiirin lukijani (joka tietää kaiken etukäteen :D) kanssa. Kirjoitan ajatuksia ylös ranskalaisilla viivoilla, lavastan paikkoja etukäteen ja haen poseja. Kehittelen uusia hahmoja ja heidän taustatarinoitaan. Suunnittelua tapahtuu huomattavasti enemmän, kuin mitä tarinaan lopulta päätyy - esimerkiksi Willow Fallsin yksityisklinikan historia on perustamisesta lähtien suunniteltu tarkkaan! :D
Kuvassa näkyy hyvä esimerkki suunnittelun jatkuvasta luonteesta. Konseptipaperia koulukansiostani. Itseasiassa syntetiikan tunneilla tehtyjä muistiinpanoja... ei suinkaan syntetiikasta, vaan DLT:stä! Sensuroin liiat spoilerit, mutta näkyvistä sanoista kyllä huomaatte, mistä on kyse. :D Ahkera opiskelija!
Teen paljon taustatutkimusta. DLT:n merkeissä on tullut tutkittua mm. väripainannan historiaa, pallokuosia muoti-ilmiönä, haulikon ja revolverin toimintaperiaatetta, luotiliivejä, lääkäritermejä henkitorven kollapsille ja ja ja... roolipeliaikoinani lainasin sivujuonta suunnitellessani kirjastosta kuusi vanhoista puulaivoista kertovaa kirjaa, osan englanniksi. Olen myös maistanut ruohoa (siis sitä maassa kasvavaa nurmikkoa), kokeillut, miltä tuntuu roikkua kahden tuolin välillä pelkkien käsien varassa, testannut posejen esittelemiä asentoja.. joo. Näen paljon vaivaa faktojen eteen. :D
Mennäänpä lavastamiseen. Suosikkiaiheeseeni!
Oikeastihan viinilaseja ei täytetä läheskään täyteen, ja kooltaankin ne ovat puolet pienempiä! Kamalaa! Otan tämän henkilökohtaisesti! Vincent ei voi juoda sivistyneesti tuollaisista laseista! Iiiik!
Mutta koska vaihtoehtoja ladattujen saralla ei ollut, jouduin elämään asian kanssa, sillä Vincenthän ei olutta juo (eikä drinkkejäkään, lukuunottamatta niitä paria kohtaa aiemmissa osissa) ja jotain sille piti saada kurkusta alas, että Olivie ja Evans saa sen huumattua. :P
Mulle on myös erittäin tärkeää, että kaupunki näyttää oikeasti 60-lukulaiselta, ja siksi olen erittäin tarkka siitä, ettei taustalle eksy simejä läppäreitten tai kännyköitten kanssa. Katson myös tarkkaan tiet, sillä niillä näkyy usein vähän turhan nykyaikaisia autoja. Vincentin autohan on ladattu vuoden 1960 Chevrolet Corvette, joten sen kanssa ei ole ongelmaa ;)
Roaring Heights oli onnekseni valmiiksi rakennettu 60-luvun henkeen, joten saatoin oikoa parissa asiassa: esimerkiksi Vincentin, Lauran ja Victorin koti oli valmiiksi pelissä, tarvitsi vain lisätä vähän eläväisyyttä hattutelineellä, sinne tänne jätetyillä viinilaseilla ja sen sellaisella. Muuten talo on sellainen, kuin se pelissä oli.
Käytän lavastuksessa todella paljon poseja, ette varmaan arvaakaan, miten paljon. Poseilla ei ole nimittäin hoidettu ainoastaan tolppaan kahlittua Vincentiä, rahankuljettajien ryöstöä ja aseiden kanssa heilumista, vaan jopa jotkin yksinkertaisilta vaikuttavat kohtaukset, joissa joku hahmo seisoo paikoillaan, on saatettu hoitaa posein. Simit näyttävät mielestäni turhan elottomilta vain seistessään paikoillaan jäykkinä, ja monesti tilanteen oikeanlaisen tunnelman luomiseksi vaaditaan esimerkiksi rennompaa seinään nojaamista tai äkäistä ilmettä hahmon kasvoille.
Tässäkin kuvassa Vincentin mietteliäs ilme on luotu posella, huomatkaa lisäksi rento kehonkieli ja se seikka, että Vincent seisoo muiden istuessa hänen alapuolellaan - kaikki tämä luo sen mielikuvan, että mies on todella muiden johtaja ja hänen tehtävänään on tehdä viime käden päätökset. Lainkaan samaa fiilistä ei saataisi, mikäli Vincent vain istuisi tai seisoisi paikallaan vailla minkäänlaista kehonkieltä.
Käytän mahdollisuuksien mukaan posejen sijasta pelin omia animaatioita, näitä näemme monesti esimerkiksi Vincentin ja Victorin välillä. Taaperoiden kanssa mielestäni saa niin aitoja kuvia, etteivät ne vaadi poseja.
Peli ei kuitenkaan juurikaan tue tietynlaisia keskusteluja, eikä posejakaan ihan kaikkeen löydy. Välillä joudutaan siis huijaamaan. Saatan käyttää joissain tilanteissa johonkin aivan toiseen tarkoitukseen tarkoitettua posea. Kerran käytin pelokkaaseen tilanteeseen tarkoitettua, aseetonta posea kuvaan, jossa hahmo odotti kulman takana aseen kanssa valmiina ampumaan.
Simien katsominen vääriin suuntiin on aina ongelma, ja monesti esimerkiksi simien istuessa pöydän ympärillä on vain odotettava, että kaikki sattuvat katsomaan juuri sinne, minne pitääkin. Jossain määrin tilannetta voi korjata laittamalla simit juttelemaan keskenään, mutta silloin pitää varoa tilanteeseen sopimattomia kasvojen ilmeitä.
Otetaanpa esimerkkinä nyt yhden simppeliltä ja merkityksettömältä tuntuvan kohtauksen lavastus- ja kuvausrumba osasta 1.6.
Kyseessä on siis kohtaus, jossa Vincent pitää kokousta alaistensa kanssa. Vaikuttaa helpolta, eikö? Noh, kulutin pelkästään tämän kuvaamiseen kai puolisen tuntia, en tiedä, en katsonut kelloa. Tiedän, kiinnitän liikaa huomiota pikkuasioihin.
Kuvassa, jossa Vincentistä näkyy puolet, jouduin huijaamaan teitä. Kyseessä on oikeasti pose, jossa Vincent osoittaa toista simiä aseella.
Randall näytti närkästyneeltä, mutta ei sanonut mitään. Loin nuoreen mieheen uuden, äkäisen katseen ja käänsin tälle selkäni puhuakseni koko porukan kanssa.
Miten saan Vincentin kääntämään luontevasti selkänsä puhuakseen kaikille? Minulla oli muutama tarkoitukseen sopiva pose, mutta halusin kuvaan tietynlaista rentoutta, enkä halunnut ylikäyttää kertaalleen jo käytettyjä poseja. Nähdessäni posen, jossa sim nojaa ilmeisesti baaritiskiin käsillään, mieleeni iski heti, onnistuisiko tuolien selkämyksiin nojaaminen samalla posella. Tällöinhän tekstiin kirjoitetaan "Randall näytti närkästyneeltä, mutta ei sanonut mitään. Loin nuoreen mieheen uuden, äkäisen katseen ja käännyin kohti muita alaisiani puhuakseni koko porukan kanssa."
Suoraan se ei ilmeisestikään onnistunut. Huomaatte varmasti, kuinka Vincentin kädet menevät tuolien läpi ja Vincentin lantio näyttää vähän turhan seksikkäältä asialliseen kokoukseen alaisten kanssa. Apuun rientää OMSP eli One More Slot Please, eli työkalu, jolla saan Vincentiä korotettua tarvittavat pari senttiä, jotta kädet nousevat tuolien selkämysten päälle! Tämä tarkoittaa sitä, että miehellä on varpaat irti lattiasta, mutta tätäkään ei tarvitse lukijoille näyttää, vaan jalat voi rajata pois kuvasta ;)
No nyt näyttää paremmalta. Vaan sopiva kuvakulma pitäisi vielä löytää.
Njäh.. katsokaa Randallin ilmettä. Mies on juuri loukkaantunut syvästi tavasta, jolla Vincent on häntä puhutellut, ja nuorikko hymyilee? Eieieiei. Laitetaanpa Randall mukamas juttelemaan Rafaelille istuessaan tuolilla, niin tämä vakavoituu:
Noin. Tuoli kyllä katkaisee Vincentin kädet omituisesti. Kokeillaanpas toista kulmaa, mutta niin, että keinuva lantio on yhä piilossa:
No nyt näyttää todella epämääräisesti siltä, että Vincent enemmänkin taputtaa alaisiaan selkään kuin nojaa tuolien selkämyksiin! Tällaista efektiä en missään nimessä halua, ja tein kaksi asiaa eliminoidakseni sen; vaihdoin kuvakulmaa ja kirjoitin tekstin uudelleen. Kaiken sen, minkä kuvat jättävät lukijoiden mielikuvituksen varaan, voi nimittäin ohjata oikealle polulle kirjoittamalla tekstiin tarkasti, mitä kuvassa tapahtuu!
Randall näytti närkästyneeltä, mutta ei sanonut mitään. Loin nuoreen mieheen uuden, äkäisen katseen ja käännyin kohti Rafaelia nojaten käsilläni Stevensonin ja Randallin tuolien selkämyksiin.
Vielä kuvakulma:
Lähes täydellistä. Vielä viimeinen viilaus: Rafael nimittäin tuijottaa enemmän tyhjyyteen, kuin näyttäisi kuuntelevan tarkkaan pomonsa ohjeita. Miten saan miehen katsomaan Vincentiin?
Helppoa. Laitan miehen juttelemaan pomolleen, jolloin hahmo kääntää automaattisesti katseensa.
Muistin virkistykseksi vielä valmis kuva, joka päätyi osaan:
Noin. Ja kaiken tämän vaivan tuloksena meillä on kaksi (2!) valmista kuvaa! :D
Aivan kaiken eteen en näe näin paljoa vaivaa, johan minulla kestäisi vuosi julkaista seuraava osa, jos niin tekisin :P Mutta selkeästi häiritsevät asiat eliminoin tarinasta pois.
Kuvassa näkyy hyvä esimerkki suunnittelun jatkuvasta luonteesta. Konseptipaperia koulukansiostani. Itseasiassa syntetiikan tunneilla tehtyjä muistiinpanoja... ei suinkaan syntetiikasta, vaan DLT:stä! Sensuroin liiat spoilerit, mutta näkyvistä sanoista kyllä huomaatte, mistä on kyse. :D Ahkera opiskelija!
Teen paljon taustatutkimusta. DLT:n merkeissä on tullut tutkittua mm. väripainannan historiaa, pallokuosia muoti-ilmiönä, haulikon ja revolverin toimintaperiaatetta, luotiliivejä, lääkäritermejä henkitorven kollapsille ja ja ja... roolipeliaikoinani lainasin sivujuonta suunnitellessani kirjastosta kuusi vanhoista puulaivoista kertovaa kirjaa, osan englanniksi. Olen myös maistanut ruohoa (siis sitä maassa kasvavaa nurmikkoa), kokeillut, miltä tuntuu roikkua kahden tuolin välillä pelkkien käsien varassa, testannut posejen esittelemiä asentoja.. joo. Näen paljon vaivaa faktojen eteen. :D
Mennäänpä lavastamiseen. Suosikkiaiheeseeni!
Lavastaminen
Suunnittelun jälkeen lavastan paikat valmiiksi, jotta pääsen kirjoittamaan ja kuvaamaan.
Olen toisinaan saanut kehuja siitä, että lavastan hyvin (olen saanut jopa aikaiseksi kirjoittaa lavastustutoriaalin simstarinafoorumille). Omasta mielestäni en ole kovin kummoinenkaan lavastaja, mutta täytyy myöntää, että näen vaivaa kaikenlaisten pikkuseikkojen eteen. :D Mulla oli yhdessä vaiheessa ihan hirvittävä kriisi Simsin viinilasien kanssa, kun ladatuista ei löytynyt sopivia, TÄYSIÄ viinilaseja, jotka olisi oikeasti näyttäneet sivistyneiltä, vaan ne oli sellaisia litran vetoisia ja lähes täyteen täytettyjä:
Olen toisinaan saanut kehuja siitä, että lavastan hyvin (olen saanut jopa aikaiseksi kirjoittaa lavastustutoriaalin simstarinafoorumille). Omasta mielestäni en ole kovin kummoinenkaan lavastaja, mutta täytyy myöntää, että näen vaivaa kaikenlaisten pikkuseikkojen eteen. :D Mulla oli yhdessä vaiheessa ihan hirvittävä kriisi Simsin viinilasien kanssa, kun ladatuista ei löytynyt sopivia, TÄYSIÄ viinilaseja, jotka olisi oikeasti näyttäneet sivistyneiltä, vaan ne oli sellaisia litran vetoisia ja lähes täyteen täytettyjä:
Oikeastihan viinilaseja ei täytetä läheskään täyteen, ja kooltaankin ne ovat puolet pienempiä! Kamalaa! Otan tämän henkilökohtaisesti! Vincent ei voi juoda sivistyneesti tuollaisista laseista! Iiiik!
Mutta koska vaihtoehtoja ladattujen saralla ei ollut, jouduin elämään asian kanssa, sillä Vincenthän ei olutta juo (eikä drinkkejäkään, lukuunottamatta niitä paria kohtaa aiemmissa osissa) ja jotain sille piti saada kurkusta alas, että Olivie ja Evans saa sen huumattua. :P
Mulle on myös erittäin tärkeää, että kaupunki näyttää oikeasti 60-lukulaiselta, ja siksi olen erittäin tarkka siitä, ettei taustalle eksy simejä läppäreitten tai kännyköitten kanssa. Katson myös tarkkaan tiet, sillä niillä näkyy usein vähän turhan nykyaikaisia autoja. Vincentin autohan on ladattu vuoden 1960 Chevrolet Corvette, joten sen kanssa ei ole ongelmaa ;)Roaring Heights oli onnekseni valmiiksi rakennettu 60-luvun henkeen, joten saatoin oikoa parissa asiassa: esimerkiksi Vincentin, Lauran ja Victorin koti oli valmiiksi pelissä, tarvitsi vain lisätä vähän eläväisyyttä hattutelineellä, sinne tänne jätetyillä viinilaseilla ja sen sellaisella. Muuten talo on sellainen, kuin se pelissä oli.
Käytän lavastuksessa todella paljon poseja, ette varmaan arvaakaan, miten paljon. Poseilla ei ole nimittäin hoidettu ainoastaan tolppaan kahlittua Vincentiä, rahankuljettajien ryöstöä ja aseiden kanssa heilumista, vaan jopa jotkin yksinkertaisilta vaikuttavat kohtaukset, joissa joku hahmo seisoo paikoillaan, on saatettu hoitaa posein. Simit näyttävät mielestäni turhan elottomilta vain seistessään paikoillaan jäykkinä, ja monesti tilanteen oikeanlaisen tunnelman luomiseksi vaaditaan esimerkiksi rennompaa seinään nojaamista tai äkäistä ilmettä hahmon kasvoille.
Tässäkin kuvassa Vincentin mietteliäs ilme on luotu posella, huomatkaa lisäksi rento kehonkieli ja se seikka, että Vincent seisoo muiden istuessa hänen alapuolellaan - kaikki tämä luo sen mielikuvan, että mies on todella muiden johtaja ja hänen tehtävänään on tehdä viime käden päätökset. Lainkaan samaa fiilistä ei saataisi, mikäli Vincent vain istuisi tai seisoisi paikallaan vailla minkäänlaista kehonkieltä.
Käytän mahdollisuuksien mukaan posejen sijasta pelin omia animaatioita, näitä näemme monesti esimerkiksi Vincentin ja Victorin välillä. Taaperoiden kanssa mielestäni saa niin aitoja kuvia, etteivät ne vaadi poseja.
Peli ei kuitenkaan juurikaan tue tietynlaisia keskusteluja, eikä posejakaan ihan kaikkeen löydy. Välillä joudutaan siis huijaamaan. Saatan käyttää joissain tilanteissa johonkin aivan toiseen tarkoitukseen tarkoitettua posea. Kerran käytin pelokkaaseen tilanteeseen tarkoitettua, aseetonta posea kuvaan, jossa hahmo odotti kulman takana aseen kanssa valmiina ampumaan.
Toisinaan myös posen asento on osittain aivan absurdi, ja tässä tulevat mukaan kuvakulmat. Puhutaan niistä enemmän kuvien ottamisessa.
Ladatut ovat todella suuressa osassa lavastuksiani. Yritän edelleen käyttää pelin omia esineitä siinä kuin se on mahdollista, esimerkiksi uusia tuoleja harvemmin latailen pelkästään lavastustarkoituksiin, mutta vaikkapa Coruccien tehtaan vanhat tehdaskalusteet oli ladattava jostakin. Näille ei pelistä yksinkertaisesti löytynyt korvaajaa. Varmaan 30 % tarinointiajastani menee ladattavien ja posejen etsimiseen. Haluan, että kaikki natsaa yhteen ja tehdas näyttää oikeasti tehtaalta eikä miltään asunnolta.
Suunnittelun jälkeen aloitan varsinaisen osan teon sillä, että kirjoitan ensimmäisten kuvien tekstit ylös päästäkseni vauhtiin. Tämän jälkeen alan ottaa kuvia ristiin kirjoittamisen aikana, mutta tekstinpätkä ilmestyy aina ennen kuvaa.
Tekniikkani on simppelisti se, että minulla on auki kolme ikkunaa; yhdessä teksti, yhdessä Screenshots-kansio ja yhdessä peli.
Yritän kirjoittaa mahdollisimman oikein, ja Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivut ovat ahkerassa käytössä. Pilkkusäännöt ovat minulle vaikeita, silti minua häiritsee suunnattomasti, jos jossain on pilkkuvirhe! Minulle saa ja pitää huomauttaa oikeakielisyydestä, arvostan sitä.
Tekstiä kirjoittaessani pyrin luomaan oikeanlaista tunnelmaa. Tiedän kuvailevani liian vähän, yritän parantaa tapani. Kirjoitustapani on melko konkreettinen ja vertaukset monesti hakusessa.
Tekstiä tulee minulta aika sujuvasti, enkä monestikaan pysähdy tarkistamaan sitä, ennen kuin koko teksti on valmis - suuuuuuri virhe! :D Sitä viidenkymmenen kuvan osaa ei nimittäin meinaisi jaksaa lukea kokonaan tarkistuksen merkeissä, vaan olisi helpompaa tarkistaa jokainen tekstinpätkä erikseen. Noh, teen tämän vaikeamman kautta.
Kuuntelen musiikkia kirjoittaessani! Se auttaa minua pääsemään tunnelmaan. Edellisen osan aikana menivät Nightwishin 10th Man Down ja Wishmaster, osassa 1.3 Hammerfallin Never, Ever ja osassa 1.8 In Flamesin Discover Me Like Emptiness. :D
Lyriikat ovat minulle tärkeitä, ja melkein jokaisen osan nimi onkin jostain biisistä. Yleensä In Flamesin tuotannosta. :P
En oikein keksi, mitä muuta kertoa tästä, joten siirrytään kuvien ottamiseen.
Valaistusongelma on yleensä helposti hoidettavissa, saatan sijoittaa pihavalon simin jalkojen juureen ja rajata sen sitten pois kuvakulmalla. Näitten kanssa tosin pitää olla varovainen, ettei lamppu luo älytöntä sädekehää hahmon pään ympärille.
Kuvakulmilla voi tosiaan rajata asioita, kuten posen absurdeimpia osia tai ei-toivottuja henkilöitä, pois kuvasta. Sillä on myös olennainen merkitys siihen, miltä hahmo kuvassa näyttää. Ylhäältä otettu kuva saa hahmon vaikuttamaan pieneltä ja onnettomalta, alhaalta otettu suurelta ja voimakkaalta. Silmien korkeudelta otettu kuva puolestaan tuo katsojaa lähemmäs hahmoa. On tietenkin myös olennaista, miltä kuva näyttää eri kuvakulmista, ja aina kannattaa luottaa siihen, miltä kuva äkkiseltään näyttää; jos alhaalta otettu kuva näyttää paremmalta, kuin silmien tasolta otettu, eikä se tuo merkittävää eroa siihen, miltä hahmon olemus vaikuttaa (tai sillä ei ole muutoin merkitystä), käytän sitä paremmalta näyttävää kuvaa.
Ladatut ovat todella suuressa osassa lavastuksiani. Yritän edelleen käyttää pelin omia esineitä siinä kuin se on mahdollista, esimerkiksi uusia tuoleja harvemmin latailen pelkästään lavastustarkoituksiin, mutta vaikkapa Coruccien tehtaan vanhat tehdaskalusteet oli ladattava jostakin. Näille ei pelistä yksinkertaisesti löytynyt korvaajaa. Varmaan 30 % tarinointiajastani menee ladattavien ja posejen etsimiseen. Haluan, että kaikki natsaa yhteen ja tehdas näyttää oikeasti tehtaalta eikä miltään asunnolta.
Kirjoittaminen
Suunnittelun jälkeen aloitan varsinaisen osan teon sillä, että kirjoitan ensimmäisten kuvien tekstit ylös päästäkseni vauhtiin. Tämän jälkeen alan ottaa kuvia ristiin kirjoittamisen aikana, mutta tekstinpätkä ilmestyy aina ennen kuvaa.
Tekniikkani on simppelisti se, että minulla on auki kolme ikkunaa; yhdessä teksti, yhdessä Screenshots-kansio ja yhdessä peli.
Yritän kirjoittaa mahdollisimman oikein, ja Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivut ovat ahkerassa käytössä. Pilkkusäännöt ovat minulle vaikeita, silti minua häiritsee suunnattomasti, jos jossain on pilkkuvirhe! Minulle saa ja pitää huomauttaa oikeakielisyydestä, arvostan sitä.
Tekstiä kirjoittaessani pyrin luomaan oikeanlaista tunnelmaa. Tiedän kuvailevani liian vähän, yritän parantaa tapani. Kirjoitustapani on melko konkreettinen ja vertaukset monesti hakusessa.
Tekstiä tulee minulta aika sujuvasti, enkä monestikaan pysähdy tarkistamaan sitä, ennen kuin koko teksti on valmis - suuuuuuri virhe! :D Sitä viidenkymmenen kuvan osaa ei nimittäin meinaisi jaksaa lukea kokonaan tarkistuksen merkeissä, vaan olisi helpompaa tarkistaa jokainen tekstinpätkä erikseen. Noh, teen tämän vaikeamman kautta.
Kuuntelen musiikkia kirjoittaessani! Se auttaa minua pääsemään tunnelmaan. Edellisen osan aikana menivät Nightwishin 10th Man Down ja Wishmaster, osassa 1.3 Hammerfallin Never, Ever ja osassa 1.8 In Flamesin Discover Me Like Emptiness. :D
Lyriikat ovat minulle tärkeitä, ja melkein jokaisen osan nimi onkin jostain biisistä. Yleensä In Flamesin tuotannosta. :P
I run this world alone
A song stuck in my mind
Are you feeling alright?
Don't mind if you ask me once
Discover me like emptiness
A defense for a broken heart
Still offers a smile to the world betrayed
Always close to the drop
Disappear with yesterday
Cure this dream that makes me fall
Blame me!
Escape me!
It was you who walked away!
Tie me!
For my sake!
To the dream that haunts you...
En oikein keksi, mitä muuta kertoa tästä, joten siirrytään kuvien ottamiseen.
Kuvien ottaminen
Kuvien ottaminen, ikuisuusongelma! Milloin valaistus ei ole hyvä, milloin taas kuvakulma, milloin käytettävä pose, milloin simit katsovat väärään suuntaan!Valaistusongelma on yleensä helposti hoidettavissa, saatan sijoittaa pihavalon simin jalkojen juureen ja rajata sen sitten pois kuvakulmalla. Näitten kanssa tosin pitää olla varovainen, ettei lamppu luo älytöntä sädekehää hahmon pään ympärille.
Kuvakulmilla voi tosiaan rajata asioita, kuten posen absurdeimpia osia tai ei-toivottuja henkilöitä, pois kuvasta. Sillä on myös olennainen merkitys siihen, miltä hahmo kuvassa näyttää. Ylhäältä otettu kuva saa hahmon vaikuttamaan pieneltä ja onnettomalta, alhaalta otettu suurelta ja voimakkaalta. Silmien korkeudelta otettu kuva puolestaan tuo katsojaa lähemmäs hahmoa. On tietenkin myös olennaista, miltä kuva näyttää eri kuvakulmista, ja aina kannattaa luottaa siihen, miltä kuva äkkiseltään näyttää; jos alhaalta otettu kuva näyttää paremmalta, kuin silmien tasolta otettu, eikä se tuo merkittävää eroa siihen, miltä hahmon olemus vaikuttaa (tai sillä ei ole muutoin merkitystä), käytän sitä paremmalta näyttävää kuvaa.
Kuvien rajauksesta sen verran, että pyrin ottamaan kuvat aina niin, ettei kuvan reuna osu nivelen kohdalle. Muuten katsojalle tulee helposti mielikuva ylipitkästä raajasta... huomatkaa Lauran taaempi käsi viereisessä kuvassa.
On myös varottava tietynlaisten esineiden osumista vääriin paikkoihin kuvassa, esimerkiksi erilaiset tangot voivat yllättäen näyttää menevän hahmon pään läpi, mikäli ne osuvat väärään kohtaan ja olen tarpeeksi lähellä niitä.
On myös varottava tietynlaisten esineiden osumista vääriin paikkoihin kuvassa, esimerkiksi erilaiset tangot voivat yllättäen näyttää menevän hahmon pään läpi, mikäli ne osuvat väärään kohtaan ja olen tarpeeksi lähellä niitä.
Simien katsominen vääriin suuntiin on aina ongelma, ja monesti esimerkiksi simien istuessa pöydän ympärillä on vain odotettava, että kaikki sattuvat katsomaan juuri sinne, minne pitääkin. Jossain määrin tilannetta voi korjata laittamalla simit juttelemaan keskenään, mutta silloin pitää varoa tilanteeseen sopimattomia kasvojen ilmeitä.
Otetaanpa esimerkkinä nyt yhden simppeliltä ja merkityksettömältä tuntuvan kohtauksen lavastus- ja kuvausrumba osasta 1.6.
Kyseessä on siis kohtaus, jossa Vincent pitää kokousta alaistensa kanssa. Vaikuttaa helpolta, eikö? Noh, kulutin pelkästään tämän kuvaamiseen kai puolisen tuntia, en tiedä, en katsonut kelloa. Tiedän, kiinnitän liikaa huomiota pikkuasioihin.
Kuvassa, jossa Vincentistä näkyy puolet, jouduin huijaamaan teitä. Kyseessä on oikeasti pose, jossa Vincent osoittaa toista simiä aseella.
Ilme kyseisessä posessa sopi tähän täydellisesti, ja siksi käytin sitä, mutta luonnollisesti ei-minnekään suunnattu asekäsi oli rajattava pois. Tämä oli vielä helppoa.
Sitten seuraava kuva, eli tuo, jossa Vincent nojaa tuolien selkämyksiin katsoen Rafaeliin. Tämä olikin vähän kinkkisempi juttu. Etukäteen kirjoitetussa kuvatekstissä luki nimittäin näin:
Randall näytti närkästyneeltä, mutta ei sanonut mitään. Loin nuoreen mieheen uuden, äkäisen katseen ja käänsin tälle selkäni puhuakseni koko porukan kanssa.
Miten saan Vincentin kääntämään luontevasti selkänsä puhuakseen kaikille? Minulla oli muutama tarkoitukseen sopiva pose, mutta halusin kuvaan tietynlaista rentoutta, enkä halunnut ylikäyttää kertaalleen jo käytettyjä poseja. Nähdessäni posen, jossa sim nojaa ilmeisesti baaritiskiin käsillään, mieleeni iski heti, onnistuisiko tuolien selkämyksiin nojaaminen samalla posella. Tällöinhän tekstiin kirjoitetaan "Randall näytti närkästyneeltä, mutta ei sanonut mitään. Loin nuoreen mieheen uuden, äkäisen katseen ja käännyin kohti muita alaisiani puhuakseni koko porukan kanssa."
Suoraan se ei ilmeisestikään onnistunut. Huomaatte varmasti, kuinka Vincentin kädet menevät tuolien läpi ja Vincentin lantio näyttää vähän turhan seksikkäältä asialliseen kokoukseen alaisten kanssa. Apuun rientää OMSP eli One More Slot Please, eli työkalu, jolla saan Vincentiä korotettua tarvittavat pari senttiä, jotta kädet nousevat tuolien selkämysten päälle! Tämä tarkoittaa sitä, että miehellä on varpaat irti lattiasta, mutta tätäkään ei tarvitse lukijoille näyttää, vaan jalat voi rajata pois kuvasta ;)
No nyt näyttää paremmalta. Vaan sopiva kuvakulma pitäisi vielä löytää.
Njäh.. katsokaa Randallin ilmettä. Mies on juuri loukkaantunut syvästi tavasta, jolla Vincent on häntä puhutellut, ja nuorikko hymyilee? Eieieiei. Laitetaanpa Randall mukamas juttelemaan Rafaelille istuessaan tuolilla, niin tämä vakavoituu:
Noin. Tuoli kyllä katkaisee Vincentin kädet omituisesti. Kokeillaanpas toista kulmaa, mutta niin, että keinuva lantio on yhä piilossa:
No nyt näyttää todella epämääräisesti siltä, että Vincent enemmänkin taputtaa alaisiaan selkään kuin nojaa tuolien selkämyksiin! Tällaista efektiä en missään nimessä halua, ja tein kaksi asiaa eliminoidakseni sen; vaihdoin kuvakulmaa ja kirjoitin tekstin uudelleen. Kaiken sen, minkä kuvat jättävät lukijoiden mielikuvituksen varaan, voi nimittäin ohjata oikealle polulle kirjoittamalla tekstiin tarkasti, mitä kuvassa tapahtuu!
Randall näytti närkästyneeltä, mutta ei sanonut mitään. Loin nuoreen mieheen uuden, äkäisen katseen ja käännyin kohti Rafaelia nojaten käsilläni Stevensonin ja Randallin tuolien selkämyksiin.
Vielä kuvakulma:
Lähes täydellistä. Vielä viimeinen viilaus: Rafael nimittäin tuijottaa enemmän tyhjyyteen, kuin näyttäisi kuuntelevan tarkkaan pomonsa ohjeita. Miten saan miehen katsomaan Vincentiin?
Helppoa. Laitan miehen juttelemaan pomolleen, jolloin hahmo kääntää automaattisesti katseensa.
Muistin virkistykseksi vielä valmis kuva, joka päätyi osaan:
Noin. Ja kaiken tämän vaivan tuloksena meillä on kaksi (2!) valmista kuvaa! :D
Aivan kaiken eteen en näe näin paljoa vaivaa, johan minulla kestäisi vuosi julkaista seuraava osa, jos niin tekisin :P Mutta selkeästi häiritsevät asiat eliminoin tarinasta pois.
Viimeiset silaukset
Kun kaikki on suunniteltu, paikat lavastettu, tekstit kirjoitettu ja kuvat otettu, tarkistan kaikki kuvat ja niiden yhteneväisyyden tekstin kanssa. Muokkaan joitakin kuvia, pääasiassa käytän Picasan "Kokeilen onneani" -työkalua ja lämmitän hieman värisävyjä, mikäli työkalu muutti kuvan turhan siniseksi. Saatan tehdä kuvista sumuisia tai tummia, jos kuvaan esimerkiksi pian tajuntansa menettävän hahmon silmillä. Muutoin kuvat ovat ihan naturalleja.
Muokkauksen jälkeen laittelen kaiken Bloggeriin. Painan "Esikatselu" ja tarkistan osan. Julkaisen sen, ja pian julkaisun jälkeen salainen sisäpiirin lukijani lukee vielä tekstini kanssani. Muutan nopeasti mahdolliset tekstiin jääneet virheet, ja alan mainostamaan osaa! Yksinkertaisesti mainostan kaikille, jotka ovat linkinvaihdossa kanssani, lisäksi mainostan Radolassa ja simstarinafoorumilla.
Jään odottamaan kommentteja kuin kuuta nousevaa! Ilahdun jokaisesta kommentista, lyhyistäkin, ja ne kannustavat minua jatkamaan. Pyrin vastaamaan jokaisen kommenttiin viimeistään välittömästi seuraavan osan tultua ulos!
Näin siis tehdään De Luca Trilogya täällä päässä! Toivottavasti ette pettyneet kauheasti, kun ette nähneet tarkkaan, miten seuraava osa tehdään. :D En halunnut spoilata liikaa!
Kiitos kaikille lukijoille, teidän ansiostanne jaksan tehdä tätä! <3
Muokkauksen jälkeen laittelen kaiken Bloggeriin. Painan "Esikatselu" ja tarkistan osan. Julkaisen sen, ja pian julkaisun jälkeen salainen sisäpiirin lukijani lukee vielä tekstini kanssani. Muutan nopeasti mahdolliset tekstiin jääneet virheet, ja alan mainostamaan osaa! Yksinkertaisesti mainostan kaikille, jotka ovat linkinvaihdossa kanssani, lisäksi mainostan Radolassa ja simstarinafoorumilla.
Jään odottamaan kommentteja kuin kuuta nousevaa! Ilahdun jokaisesta kommentista, lyhyistäkin, ja ne kannustavat minua jatkamaan. Pyrin vastaamaan jokaisen kommenttiin viimeistään välittömästi seuraavan osan tultua ulos!
Näin siis tehdään De Luca Trilogya täällä päässä! Toivottavasti ette pettyneet kauheasti, kun ette nähneet tarkkaan, miten seuraava osa tehdään. :D En halunnut spoilata liikaa!
Kiitos kaikille lukijoille, teidän ansiostanne jaksan tehdä tätä! <3
